Puisto on osa 1950-luvulla suunniteltua Aalto-arkkitehtuuria, keskellä Otaniemen Alvarin ja Elissan suunnittelemia rakennuksia. Noin 1,5 hehtaaria vehreää aluetta – täydellinen kesäjuhlan näyttämö.

Pääportti sijaitsee aivan Aalto-yliopiston metroaseman kupeessa, Otaniementie 9, Espoo.
Liikuntarajoitteisille on oma sisäänkäynti, jonka sijainti selviää kartasta sekä alueen opasteista.
Liikuntarajoitteisten portin välittömään läheisyyteen voi ajaa autolla matkustajien jättämisen ja noutamisen ajaksi.
Alvarin järjestämään Kesäjuhlaan saapuminen on tehty erityisen helpoksi pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen toimesta!
Helsingin päärautatieasemalta pyyhkäisee metrolla Otaniemeen (Aalto-yliopisto) 12 minuutissa, josta kävelymatkaa juhlien portille kertyy ainoastaan 150 metriä. Metrojahan kulkee ihan alvaarinsa, niin matkustamiseen ei hukata aikaa.
Myös pikaratikka 15 poimii näppärästi juhlan vieraat reitiltään Itäkeskus – Aalto-yliopisto.
Lähitaksi kuljettaa sinut nopeasti ja turvallisesti perille tapahtumaan sekä sieltä pois.
Tilaa Lähitaksi joko Lähitaksi-apilla tai soittamalla 0100 7300 (2,96 € + 0,29 € / 10 s + pvm/mpm).

Kevyen liikenteen väylät kattavat nykyään loistavasti kaikki lähestymisreitit. Hyväkuntoisia asfalttibaanoja pitkin on mukava lähestyä Otaniemeä ja leppoisaa tunnelmaa.
Juhla-alueen läheisyydestä löytyy alue, minne toivomme vieraiden jättävän pyörät ja scootit.
Toivomme kaikkien kaksipyöräisillä liikkuvien huomioivan tämän, niin välineet eivät tuki kulkuväyliä. Alueen läheisyydestä löytyy myös kaupunkipyöräasema.
Alvarin Kesäjuhlan välittömässä läheisyydessä on rajallinen määrä pysäköintitiloja. Olemme kuitenkin niin Otaniemen sekä Keilaniemen keskellä ja ytimessä, joten pysäköintitiloja löytyy hyvin lähialueelta. Osa alueista on maksullisia, osa ilmaisia.
Ohjelma-alueen infosta saat apua kaikkiin tapahtumaan liittyviin kysymyksiin.
Samasta pisteestä löytyy myös merchandise, piknik-settien myynti ja löytötavarat.
Pääportin läheisyydessä sijaitsee narikka, mihin voit jättää tavaroitasi säilytykseen.
Muista kuitenkin ottaa puhelimesi ja rahapussisi taskuun, niin vältät ylimääräiseltä käynniltä kesken juhlien.
Laukkusi saat viedä alueellekin, kunhan se ei sisällä kiellettyjä esineitä
Narikka maksaa 5 euroa sekä 3 euroa käynti.
Päivän päätteeksi narikkaan jääneet tavarat kerätään löytötavaroihin, joita voit tiedustella seuraavana päivänä narikasta, infosta tai sähköpostitse info@alvarinkesajuhla.fi
pidä huolta narikkalapustasi, luovutamme tavarat vain lappua vastaan.
Juhlien jälkeen arvotavarat toimitetaan HTP Palveluiden löytötavarapisteeseen (www.htp-palvelut.com).
Jotta kaikilla on hauskaa, jätäthän nämä kotiin:
Turvatarkastus tehdään portilla. Varaudu iän tarkistukseen.
Kaikki ovat tervetulleita – omana itsenään.
Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää tai epäasiallista käytöstä.
Jos havaitset jotain huolestuttavaa, kerro heti henkilökunnalle tai järjestyksenvalvojalle.
Alvar Aallon puisto on kokonaisuudessaan vahvaa nurmikenttää, jossa on useita sorapäälysteisiä reittejä. Pyörätuolilla liikkuminen alueella on vaivatonta.
Liikuntarajoitteisille löytyy oma portti esiintymislavan läheisyydestä. Portille on pääsy ajoneuvoilla vieraiden jättämistä ja noutoa varten. Portit sijainti on merkitty aluekarttaan sekä alueen opasteisiin.
Alueelta löytyy pyörätuolikoroke, josta on esteetön näkyvyys ohjelma-lavalle.
Korokkeen läheisyydessä on ainoastaan liikuntarajoitteisille tarkoitetut wc-tilat.
Mikäli vieraamme tarvitsee avustajaa, hän ei tarvitse omaa lippua saapuessaan rannekkeenvaihtoon yhdessä avustettavan kanssa.
Otamme mielellämme vastaan esteettömyyteen liittyviä kysymyksiä ja parannusehdotuksia
Tupakointi on sallittu vain merkityllä alueella.
Lavan edustalla ja katetuissa tiloissa tupakointi on kielletty.
Kiitos kun huomioit muut juhlijat!
WC-tiloja ja käsienpesupisteitä on runsaasti ympäri aluetta.
Liikuntarajoitteisille on omat wc-tilat.
Pidetään puisto siistinä!
Roskat voi lajitella kierrätys- ja biojäteastioihin.
Käytämme biohajoavia ja kierrätettäviä astioita, jotta muovin määrä pysyy minimissä.
Täytä oma vesipullosi (max. 0,5 L) alueen vesipisteillä – pysy raikkaana ja juhlakunnossa!
Kuvaa vapaasti ja jaa fiilikset somessa!
Ammattimainen videokuvaus on sallittu vain esiintyjän luvalla.
Jos rajoituksia tulee, ilmoitamme niistä erikseen.
Anniskelupisteissä maksuvälineenä käy yleisimmät maksukortit. Käteisellä et voi juomia ostaa.
Muissa myyntipisteissä voit ostoksesi maksaa myös käteisellä.

79 EUR / 1hh The room
89 EUR / 2hh The room
Huonehintaan sisältyy Swing Deli -ravintolan buffetaamiainen, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja ALV. Pidätämme oikeuden hinnanmuutokseen. Huonehintaan sisältyy S-bonukset. Hinnasta ei saa erillistä asiakasomistajan alennusta. Hotellihuoneet ovat käytettävissänne tulopäivänä klo 12.00 alkaen lähtöpäivään klo 12.00 saakka.
Huonevaraukset tulee tehdä 3.7.2026 klo 16.30 mennessä. Huomioithan, että erikoishintaisia huoneita on saatavilla rajoitettu määrä.
Varaukset tehtävissä joko netissä tai myyntipalvelumme kautta.
www.sokoshotels.fi – Varauskoodi netissä BALVAR26
Sokos Hotels Myyntipalvelu
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi
Mainitsethan ystävällisesti tunnuksen ALVAR26 varausta tehdessä
Varauksen vahvistaminen: Varaus on vahvistettava luottokortilla varausvaiheessa tai maksettava etukäteen. Huomioithan ystävällisesti, että luottokorttitietoja ei saa lähettää sähköpostitse. Varauksen viimeinen kuluton peruutuspäivä on 4 vrk ennen saapumispäivää.
Maksutapa: Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan.